Helsingin energiankulutus on kasvanut selvästi viime vuosikymmeninä. Erityisesti sähkölaitteiden määrän runsas kasvu on lisännyt sähkönkulutusta. Uudisrakennusten energiatehokkuuden paraneminen ja korjausrakentamisen energiansäästötoimenpiteet ovat alentaneet rakennuskannan ominaiskulutusta, mutta asumisväljyyden sekä palvelujen määrän kasvu ovat lisänneet energiankulutusta. Helsingin kaupunki on energiansäästösopimusten puitteissa tehnyt töitä oman rakennuskannan lämmön- ja sähkönkulutuksen pienentämiseksi.

Helsingin energiantuotanto on pitkään ollut edistyksellistä sähkön ja kaukolämmön yhteistuotannon hyvän hyötysuhteen sekä laajentuneen kaukolämpö- ja jäähdytysverkon ansiosta. Energiantuotannon päästöjen vähentyminen on kuitenkin pysähtynyt vuoden 2000 jälkeen.

Viime vuosikymmenien aikana kiinteistöjen, energiantuotannon ja teollisuuden päästöt ilmaan ovat vähentyneet, ja sitä kautta ilmanlaatu on parantunut. Nykyään ilmanlaatuongelmia aiheuttavat liikenteen päästöt ja liikenteen nostattama katupöly sekä alueelle kaukokulkeutuvat pienhiukkaset ja otsoni. Pienpoltto pientaloalueilla aiheuttaa paikallisia haittoja.

Euroopan suuriin kaupunkeihin verrattuna Helsingin ilmanlaatu on kuitenkin hyvää. Muiden viime vuosikymmeninä ongelmallisten epäpuhtauksien kuten hään, rikkidioksidin ja lyijyn pitoisuudet jäävät selvästi raja- ja ohjearvojen alapuolelle.

Liikenteen päästöjen vaikutukset ilmanlaatuun ovat korostuneet liikenteen jatkuvan lisääntymisen myötä sekä siksi, että pakokaasut purkautuvat katutasolle suoraan hengitysilmaan. Ilmanlaadun kannalta ongelmallisimpia paikkoja Helsingissä ovat vilkkaiden väylien varret sekä kantakaupungissa vilkasliikenteiset korkeiden rakennusten reunustamat kadut. Näissä ympäristöissä typpidioksidin ja hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ylittävät EU:n asettamat raja-arvot.

Maapallon keskilämpötila on noussut 0,74 astetta viimeisen sadan vuoden aikana ilmastonmuutoksen seurauksena. Maapallon arvioidaan edelleen lämpenevän 1,1-6,4 astetta vuoteen 2100 mennessä riippuen globaalien päästövähennysten onnistumisesta. Euroopan Unioni on asettanut tavoitteeksi lämpenemisen pysäyttämisen kahteen asteeseen, jolloin riskit säilyvät hallittavina ja sopeutuminen on mahdollista. Tavoitteen saavuttamiseksi globaalit päästöt tulisi kääntää laskuun ennen vuotta 2020 ja vähentää päästöjä 50-85 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. 2000-luvun alussa maailman päästöjen vuosittainen kasvu on ollut kolme prosenttia.

Suomessa keskilämpötila on noussut maapallon keskiarvoa nopeammin. Suomen vuosittainen keskilämpötila on ollut jakson 1961-1990 keskiarvoa korkeampi kaikkina vuosina 1980-luvun lopulta saakka. Toistaiseksi Helsingin lämpimin vuosi on ollut 2008.

Ilmastonmuutos aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia Helsingin luontoon, rakennettuun ympäristöön ja talouteen. Ilmastonmuutoksen arvioiduista luontovaikutuksista merkittävimpiä ovat kasvukauden piteneminen sekä kasvi- ja eläinlajiston runsaussuhteiden muutokset ilmasto-olojen muuttuessa. Myös ravinnepitoisuuksien vesistöissä ennakoidaan lisääntyvän, mikä voimistaa rehevöitymistä. Rakennusten käyttöikä laskee ja korjauskustannukset kasvavat. Ilmankosteuden kasvaessa homeongelmat todennäköisesti lisääntyvät. Ilmaston lämpenemisen positiivisena seurauksena rakennusten lämmitystarve ja -kustannukset alenevat, mutta jäähdytyskustannukset kasvavat. Äärimmäisten sääilmiöiden kuten rankkasateiden ja voimistuvien tuulten vuoksi tulvariski kasvaa ja pidemmällä aikavälillä myös merenpinnan kohoaminen muodostaa riskin.

Maailmanlaajuisesti ilmastonmuutoksen vakavimmat riskit liittyvät talouteen, ravinnontuotantoon ja vesihuoltoon, laajojen alueiden kuivumiseen ja metsäpaloihin, merenpinnan kohoamiseen ja merten happamoitumiseen, äärimmäisten sääilmiöiden voimistumiseen sekä uhkaan luonnon monimuotoisuudelle.

Helsingin kasvihuonekaasupäästöt ovat nykyisin noin viisi prosenttia Suomen päästöistä. Päästöt aiheutuvat pääosin lämmön- ja sähkönkulutuksesta sekä liikenteestä. Helsinki pyrkii vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja koko pääkaupunkiseutu kolmasosalla vuoteen 2030 mennessä. Päästökehitys riippuu erityisesti maankäytön suunnittelun, uudis- ja korjausrakentamisen energiatehokkuuden, liikennesuunnittelun ja energiantuotannon ratkaisuista.

Jätteet ovat osa tuotannon ja kulutuksen materiaalivirtaa. Pääkaupunkiseudun jätehuolto perustuu jätteiden lajitteluun niiden syntypaikalla ja hyötykäyttöön kelpaamattomien jätteiden kaatopaikkakäsittelyyn.

Kokonaisjätemäärät ovat pysyneet viime vuosina lähes ennallaan, mutta biojätteen ja muiden jätelajien erilliskeräys ovat selvästi lisääntyneet vuoden 1990 jälkeen. Pääkaupunkiseudun kotitalouksissa jätettä syntyi noin 317 kiloa vuonna 2005, josta puolet loppusijoitettiin kaatopaikoille. Tulevaisuudessa materiaalihyötykäyttöön kelpaamaton sekajäte hyödynnetään energiantuotannossa, jonka myötä jätteen hyötykäyttöaste nousee merkittävästi.

Sisältää tietoja Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteisesti sopimista tilastoiduista muuttujista. Mukana vertailussa ovat Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun ympäristötiedot.

Helsingin niemen liikennemäärä on pystynyt jo pitkään melko samalla tasolla. Henkilöautoliikenteen määrä kuitenkin kasvaa kaupungin rajoilla Helsingin kehyskunnista aiheutuvan liikenteen seurauksena. Helsingissä tehtyjen sisäisten matkojen kulkutavat jakautuvat kolmeen lähes yhtä suureen osaan henkilöautoilun, julkisen liikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn kesken.

Liikenne aiheuttaa Helsingin kasvihuonekaasupäästöistä viidenneksen. Terveydelle haitalliset päästöt ovat vähentyneet tekniikan kehittymisen myötä, mutta edelleen ilmanlaatu on vilkkaiden väylien varsilla usein heikko.

Vaihteleva kallio- ja maaperä sekä sijainti rannikolla luovat perustan Helsingin luonnon monimuotoisuudelle. Suojaisen sisäsaariston elinympäristöt poikkeavat karusta ulkosaaristosta, ja jokien vaikutuksesta lahtialueilla on suolattoman veden elinympäristöjä ja lajistoa. Maaperän luontaiset toiminnot, maannostuminen ja eloperäisen aineksen hajoaminen, ovat heikentyneitä.

Helsingin maapinta-alasta erilaisia viheralueita on yhteensä 36 %, josta 22 % on metsää. Metsiä hoidetaan virkistysalueina. Helsingin kasvilajistoon kuuluu yli 1 100 lajia, joista noin 40 % on alkuperäisiä. Niitä on eniten saaristossa. Kasvilajeja on hävinnyt rakentamisen, niittyjen ja peltojen metsittymisen ja metsien käytön muutosten vuoksi. Nisäkäslajistossa on edustettuina valtaosa Etelä-Suomessa elävistä lajeista. Lintulajisto on monimuotoinen, ja varsinkin saariston linnusto on runsas. Monet nisäkäs- ja lintulajit ovat sopeutuneet hyvin kaupunkioloihin. Kuitenkin erityisesti liikenneväylien rakentaminen katkaisee ekologisia ja viheryhteyksiä. Luonnonsuojelualueita on 40 ja niiden pinta-ala on yhteensä 772 hehtaaria.

Vuodenvaihteessa 2006/2007 helsinkiläisiä oli 564 521. Vuonna 2004 Helsingissä oli noin 370 000 työpaikkaa. Helsingin kaupungin palveluksessa oli vuonna 2007 noin 38 600 työntekijää. Helsingin pinta-ala on 686,2 km2, josta maata on 186,7 km2. Maapinta-alasta noin 40 % on viheralueita. Noin viides osa maapinta-alasta on asuinkiinteistöjen käytössä, muiden kiinteistöjen noin 13 % ja liikenteen käytössä noin viidennes.

Maankäytön ja kaupunkirakenteen ratkaisuilla vaikutetaan sekä suoraan että välillisesti yhdyskunnan toimivuuteen, terveellisyyteen, viihtyisyyteen ja ekologisen kestävyyden eri osatekijöihin kuten energian ja luonnonvarojen kulutukseen, kasvihuonekaasupäästöjen määrään ja luonnon monimuotoisuuteen. Ekotehokkuuden ja energiansäästön kannalta edullisena pidetään tiivistä yhdyskuntarakennetta ja tehokasta joukkoliikennettä.

Helsingin maaperä on monin paikoin pilaantunut haitallisilla aineilla, joita on joutunut maahan monenlaisten teollisten ja muiden toimintojen yhteydessä. Maata puhdistetaan usein maankäytön muutosten yhteydessä, esimerkiksi kun rakennetaan asuntoja entisille teollisuus-, varasto- ja satama-alueille.

Helsingissä on selvitysten mukaan satoja mahdollisesti pilaantuneita maa-alueita, jotka tutkitaan ja tarvittaessa puhdistetaan viimeistään maankäytön muuttuessa. Vuosina 1994-2006 Helsingissä on kaivettu ja viety käsittelyyn tai loppusijoitukseen yhteensä yli 2 miljoonaa tonnia pilaantunutta maata. Maaperän tila paranee jatkuvasti, kun maata puhdistetaan vuosittain kymmeniä tuhansia tai satoja tuhansia tonneja, ja uudet pilaantumistapaukset ovat yleensä pieniä.

Suurin meluhaittojen aiheuttaja Helsingissä on tie- ja katuliikenne. Tieliikenteen melulle altistuu lähes 240 000 helsinkiläistä. Meluhaittoja pyritään estämään melupäästöä vähentämällä, estämällä melun leviämistä ja suojaamalla melulle herkkiä kohteita. Liikennemäärän kasvu kuitenkin heikentää toimenpiteiden vaikutusta. Liikenteen ohella melua aiheuttavat mm. satamat, tehtaat ja laitokset sekä rakennustyöt ja yleisötapahtumat.

Sisältää tietoja Helsingin, Espoon ja Vantaan yhteisesti tilastoiduista muuttujista.

Jätevedenpuhdistamoiden aiheuttama kuormitus Helsingin edustan merialueelle on pienentynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Helsingin edustalle tulevasta ravinnekuormituksesta Vantaajoki tuo nykyään noin 60 %. Helsingin edustalla veden fosforipitoisuus talvella on kuitenkin noussut 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Tähän on ollut syynä Suomenlahden yleinen fosforipitoisuuksien kasvaminen ja fosforin vapautuminen pohjasta sisäisen kuormituksen seurauksena. Kesäaikaan sinilevien ja kasviplanktonin kokonaismäärät ovat kasvaneet fosforipitoisuuksien kasvun ja pintaveden lämpiämisen johdosta.

Helsingin lahtialueiden tila on parantunut huomattavasti 1970-80-luvuilta, jolloin jätevedet laskettiin lahtialueille. Ne ovat kuitenkin edelleen ylireheviä. Uimarantojen vedenlaatu on ollut pääosin hyvä.

Puroja Helsingissä virtaa yli 25. Lampia Helsingissä on noin 40. Ne ovat suurimmaksi osaksi reheviä. Helsingissä ei ole yhtään järveä.

Helsingin kaupungin virastojen ympäristötaloudellisista tunnuslukuja (tuotot, kulut ja investoinnit) seurataan kaikissa Helsingin kaupungin virastoissa ja laitoksissa. Ympäristötalouden tunnuslukujen määrittelyssä käytetään ns. ensisijaisuuden periaatetta. Sen mukaan ympäristökustannuksia aiheutuu toiminnoista, joiden ensisijainen tarkoitus on ympäristönsuojelu. Toiminnoista, joiden sivuvaikutuksena aiheutuu ympäristöhyötyjä, mutta joiden ensisijainen tarkoitus ei ole ympäristönsuojelu, ei aiheudu ympäristökustannuksia.

Helsinkiläisten asenne ympäristönsuojeluun on hyvin myönteinen ja ympäristönsuojelun asema muiden yhteiskunnallisten arvojen joukossa on korkealla sijalla. Ongelmana kuitenkin on se, että ympäristön huomioon ottavat asenteet eivät aina näy toiminnassa.

Helsingissä on erilaisten koulutusten, materiaalien, kampanjoiden sekä luontokeskus- ja luontokoulutyön kautta pyritty tukemaan kuntalaisten ja muiden kohderyhmien mahdollisuuksia tehdä ympäristövastuullisia ratkaisuja sekä työssä että arkielämässä.

Helsingissä ympäristöön vaikuttavat kaupunkilaisten lisäksi kaupungissa toimivat yritykset ja kaupunkikonserni itse. Helsingin kaupunki on ympäristön kannalta alueensa merkittävimpien toimijoiden joukossa ja monilla toimialoilla jopa merkittävin. Kaupungin tavoitteena on näyttää hyvää esimerkkiä ottamalla ympäristöasiat suunnitelmallisesti huomioon toiminnassaan.